Tekninen toteuttaja valikoitui kilpailullisen neuvottelumenettelyn kautta, joka kesti vuoden 2022 keväästä syksyyn. Tietojärjestelmän toimittajaksi valitun Solita–Sitowise-ryhmittymän tarjous oli tarjouspyynnössä esitetyillä kriteereillä arvioiden hinta–laatu-suhteeltaan paras. Tietojärjestelmähankinnan ennakoitu arvo on 6,55 miljoonaa euroa. Solitan ja Sitowisen mukana hankkeessa on myös paikkatietoratkaisuihin erikoistunut Ubigu.
”Kaikki saadut tarjoukset olivat laadukkaita – kiitämme osallistuneita yrityksiä. Hanke pääsee nyt nopeasti liikkeelle, sillä kilpailullisen neuvottelumenettelyn aikana tarkensimme järjestelmän määrittelyitä ja teimme linjauksia sen arkkitehtuurista, mikä mahdollistaa tiukan aikataulun”, kertoo SYKEn hankepäällikkö Päivi Malmi.
”Hanke rakentaa tulevaisuuden digitaalista ja digiturvallista Suomea – on kunnia olla mukana. Tulevan tietojärjestelmän avulla voimme esimerkiksi auttaa parantamaan viranomaisten yhteistyötä, tarjota tarkempaa tietoa pelastusviranomaisten käyttöön, nopeuttaa kaavoituksen ja rakennusvalvonnan asiantuntijoiden työtä, ja seurata rakentamisen hiilijalanjälkeä aiempaa tarkemmin”, kertoo asiakkuudesta vastaava Teo Ahonen Solitalta.
”Meille sitowiseläisille hankkeessa mukana oleminen on monella tapaa unelmien täyttymys – olemmehan rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo, ja paikkatietoa hyödyntävät tietojärjestelmät syvällä työntekijöittemme dna:ssa. Olemme todella innostuneita ja ylpeitä päästessämme mukaan alan merkittävimpään hankkeeseen, joka luo edellytyksiä vastuulliselle ja älykkäälle elinympäristölle pitkälle tulevaisuuteen,” kommentoi johtaja Mikko Ristikangas Sitowiselta.
Työ etenee ketterästi ja loogisissa kokonaisuuksissa
Tietojärjestelmän ensimmäisen vuoden toteutus on jaettu osuuksiin. Työn ketterä toteutustapa mahdollistaa myös kehitysaikana eteen tulevien asioiden huomioimisen. Toisen vuoden työkokonaisuuksien suunnitelmia tarkennetaan ensimmäisen vuoden työn edetessä.
Alueidenkäytön ja rakentamisen tiedot syntyvät kuntien ja maakuntien liittojen perustyössä. Vuonna 2023 valtakunnalliseen tietojärjestelmään rakennetaan tekniset edellytykset, jotta näitä tietoja voidaan ottaa vastaan. Edelläkävijät voivat toimittaa tietoja jo 1.1.2024, kun lain rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä on esitetty tulevan voimaan. Ulospäin avautuvat tietopalvelut eli tiedonluovutusrajapinnat ja karttapalvelu toteutetaan vuoden 2024 aikana.
Avainasemassa digitaalinen turvallisuus ja yhdessä testaaminen
Onnistumisen kannalta on tärkeää, että mukana kehityksessä on myös erilaisia kuntia ja kuntien tietojärjestelmätoimittajia. Kumppaneina voivat olla myös projektit ja hankkeet, jotka tuottavat uuden kansallisen tietomallin mukaista tietoa.
Ominaisuuksia testataan kumppaneiden kanssa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne valmistuvat. Yhteistyöllä varmistetaan, että järjestelmä toimii oikeilla aineistoilla ja tieto virtaa järjestelmien välillä. Ensimmäiseksi valmistuvat rajapintakuvaukset, joita käyttäjät pääsevät kommentoimaan alkuvuoden 2023 aikana.
Digitaalinen turvallisuus on yksi hankkeen tärkeistä osa-alueista, joka huomioitiin myös kilpailutusvaiheessa. Virallinen auditointilaitos auditoi tietojärjestelmän tietoturvan. Digitaaliseen turvallisuuteen liittyen tehdään yhteistyötä myös kuntien ja puolustushallinnon kanssa.
Tietojärjestelmän kehitystyössä noudatetaan matalan hiilijalanjäljen käytäntöjä, mikä tarkoittaa muun muassa turhan datan siirron minimointia ja tehokasta optimoitua koodia.
Tutustu tarkemmin:
Katso video rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä ympäristöministeriön YouTube-kanavalla
Lue aiempi uutinen hankintamenettelystä (SYKE 23.5.2022)
Lisätietoja:
Päivi Malmi, hankepäällikkö, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 050 375 7114, [email protected]
Teo Ahonen, asiakkuusjohtaja, Solita, p. 040 722 0479, [email protected]
Mikko Ristikangas, johtaja, Sitowise, p. 040 546 0959, [email protected]